Hei nyt bongataan norppia

Julkaistu -

Asun Pihlajaveden saaristossa, ihan niillä tienoilla, jossa Saimaannorppa viihtyy parhaiten. Siitä huolimatta en ole eläissäni kovin montaa norppaa nähnyt. Ne harvat kerrat kun norpan pää on vedestä eteeni pilkahtanut, muistan kyllä elävästi. Ei voi mitään, mutta kyllä se sykähdyttävä hetki vaan on.

Tämän kevään suunnitelmissa on osallistua Saimaa Holiday Oravin järjestämälle Norppasafarille. Safareita järjestetään Linnansaaren kansallispuistossa, ja samalla reissulla voi muuten bongata myös kalasääsken. Aika mahtava lintu, näin sellaisen ensimmäistä kertaa viime vuonna alkukesän melontaretkellä.

Norppa Saimaalla

Mutta siihen Norppasafariin. Oravista kerrotaan, että safarit saivat alkunsa ihmisten uteliaisuudesta. Eli ihmiset kävivät kyselemässä, että miten sen norpan oikein voisi nähdä. Ja kun kyselyjä oli riittävästi, päätti Oravin väki alkaa järjestää safareita, joiden aikana pääsee näkemään ja valokuvaamaan noita mainioita luontokappaleita. Ja kuten jo alussa totesin, ei norpan näkeminen edes näillä seudulla ole mikään itsestäänselvyys, sen näkemiseksi kannattaa huomioida muutama juttu.

Suurin todennäköisyys törmätä norppaan on toukokuun puolesta välistä kesäkuun puoliväliin. Tänä aikana norppa vaihtaa karvaa eli se luopuu talvikarvastaan. Perimätiedon mukaan karva lähtee paremmin irti auringonpaisteessa, ja siksi norpan voi aurinkoisina päivinä bongata lepokiveltään. Oravin eräoppaat liikkuvat päivittäin vesillä, ja he tietävät tarkasti missä nämä norppien suosikkikivet sijaitsevat, ja siksi on hyvin todennäköistä, että Norppasafareilla tosiaankin bongataan norppia.

Norppa kiikarissa!
OraviNorppasafari

Safarit tehdään moottoriveneillä siten että siirtymätaipaleet ajellaan ihan normaalisti, mutta heti kun tullaan norpan kotivesille, vauhti hiljenee. Missään vaiheessa ei mennä niin lähelle norppaa että se häiriintyisi. Annetaan norpan vaan kaikessa rauhassa luopua karvoistaan ja bongaillaan sitä hieman kauempaa.

Minä olen jo oman paikkani varannut tämän alkukesän safarille. Maltan tuskin odottaa että pääsen bongaamaan norpan omalla suosikkikivellään. Miten on, lähdetkö mukaan? Varaukset Saimaa Holiday Oravista.

Tutustu Oravin palveluihin:

Loading…

Yhteistyössä: Saimaa Holiday Oravi

Savonlinna

Talviloma Saimaalla

Mitä enemmän vietän aikaa Savonlinnan seudun matkailukohteissa, sitä enemmän ihmettelen, miksi Savonlinnaa ei osata vielä mieltää talvimatkailukohteeksi. Meillähän on täällä kaikki, mitä lomailija…

Näytä lisää
Savonlinna

Ruskaretkellä Linnansaaressa

Pihlajien kirkkaan punaisista marjoista raskaat oksat taipuvat hopeisen Saimaan ylle. Koivut varistavat viimeisiä lehtiään. Syksyinen Saimaa on uskomattoman kaunis. Kiidämme avoveneellä ruskan kultaaman…

Näytä lisää
Savonlinna

Koko perheen hauska Porokylä

Rantasalmelle, Hotel & Spa Resort Järvisydämen kupeeseen on avattu uusi koko perheen talvinen Porokylä. Päästiin eilen privaattivierailulle testaamaan uuden paikan palveluja. Porokylä on ihan…

Näytä lisää
Savonlinna

Mukava ulkoilupäivä Linnansaaressa

Meillä on kyllä täällä Savonlinnan seudulla ihan huikean hienoja luontokohteita. Kun asuu saaressa, luonnon keskellä, tulee helposti pyörittyä vain kotikulmilla. Tänä viikonloppuna päätettiin…

Näytä lisää
Savonlinna

Aktiivilomailua Saimaalla

Olipa taas aivan käsittämättömän hieno päivä Saimaalla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja myötätuuli sekä upeassa kunnossa oleva, sinisenä hohkava luistelureitti siivittivät luistimet hyvään…

Näytä lisää
Savonlinna

Pala Thaimaata Saimaalla

Tiesittekö että Oravissa on tänä kesänä thaimaalainen ravintola? Eikä ihan mikä tahansa thaimaalainen olekaan, vaan hauska yhdistelmä saimaalaisuutta ja thaimaalaisuutta. Ravintola sijaitsee hyvinkin…

Näytä lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Vuosi Saimaalla -kirja kertoo elämästä Saimaan rannalla

Vuosi Saimaalla -kirja on tehty Savonlinnan saaristossa ja se kertoo nimensä mukaisesti elämästä Saimaan rannoilla yhden vuoden ajan. Se kertoo vuodenaikojen vaihtelusta, eri kuukausien…

Näytä lisää
Savonlinna

S/S Punkaharju on ehkä Saimaan kaunein höyrylaiva

Valkokylkiset Saimaan matkustajahöyrylaivat lepäävät arvokkasti peräkkäin Savonlinnan matkustajasataman laiturissa. Keskimmäisenä jonossa on S/S Punkaharju, jonka maisemaristeilylle olemme juuri menossa. Mielestämme S/S Punkaharjua voidaan…

Näytä lisää
Savonlinna

Loma Saimaalla saa sinut voimaan hyvin

Kiireinen arki kaipaa joskus keskeytystä. Keskeytyksen ei tarvitse olla pitkä, oikeissa olosuhteissa voit kerätä voimaa ja energiaa moneksi kuukaudeksi eteenpäin. Metsästä hyvinvoinnin edistäjänä…

Näytä lisää
Savonlinna

Keskustan komein takkahuone?

Ihan uskomatonta, että ihminen on asunut melkein koko ikänsä Savonlinnassa, eikä ole tiennyt mitään Casinon uskomattoman komeasta takkahuoneesta. Tai ehkä tarkemmin sanottuna takkahuoneesta,…

Näytä lisää

Hirven ulkopaisti

Meillä on jo pitkään valmistettu kaikki hirven paistit niin että paisti maustetaan kevyesti ja paistetaan suhteelisen miedolla lämmöllä 62 asteiseksi. Näin hirven maku…

Näytä lisää
Savonlinna

Kalaan Puruvedelle

Toukokuu on oivaa kalastusaikaa. Ruokkeen Lomakylän isäntä Mika Laukkanen vinkkaa, että nyt kannattaa suunnata veneen keula kohti Puruveden Hummonselkää. Luvat Puruvedelle saa Ruokkeelta. Kalaretkien…

Näytä lisää