Pikkujoulut Savonlinnassa
Julkaistu - Pia BehmOn taas se aika vuodesta, että pitäisi päättää pikkujoulupaikka. Missä järjestää, mitä ohjelmaa, mitä syödään. Helpoimmallahan pääsee jos porukkaa ei tarvitse kuljettaa mihinkään, vaan jokainen saapuu paikalle omalla kyydillä. Tämä vaihtoehto on usein mieluisin myös osallistujille. Ruuan pitää tietysti olla erityisen hyvää ja ohjelmaakin pitäisi olla. Tässä pari oivaa nämä kriteerit täyttävää pikkujoulupaikkaa.
Vähän paremmat pikkujoulut Huvilassa
Tunnelmallinen Panimoravintola Huvila on erityisen hyvä vaihtoehto oman porukan pikkujouluille. Kaunis ravintolatila taipuu moneen ja samoissa tiloissa sijaitseva panimo tuo mukavan lisän illan ohjelmaan. Panimokierroksella pääsee tutustumaan oluen valmistukseen ja kierroksen jälkeen tietenkin maistellaan panimon omia tuotteita.
Panimokierroksen voi ottaa pikkujoulujen ohjelmaan myös ilman ruokailua tai yhdistää ruokailuun Bistro Waahdossa. Kierroksen hinta on 24 €/hlö ja kierros kestää noin 1,5 tuntia. Koska Huvila vuokrataan aina kokonaan, voi jokainen järjestää myös mieleistään ohjelmaa.
Mallas maistuu myös Huvilan pikkujoulumenussa
Hyvän tunnelman lisäksi Huvila tunnetaan myös hyvästä ruuasta. Kun panimoravintolassa ollaan, löytyy panimon antimia myös lautaselta. Menuista löytyy mm. ylikypsää mallaspossun niskaa ja mallasta maistellaan myös kukkakaalikeiton seurana. Menuvaihtoehdot löydät täältä.
Olen ollut Huvilassa muutamassa talvitilaisuudessa ja täytyy sanoa, että tila toimii mainiosti. Vanhan puutalon tunnelma on valloittava, jopa juhlava. Myös suurta terassia voi hyödyntää vaikkapa ohjelman järjestämisessä. Uskaltaisin väittää, että Huvilassa järjestät Savonlinnan tunnelmallisimmat pikkujoulut.
Keskustan sykkeessä Waahdossa
Toinen oiva pikkujoulupaikka on Savonlinnan satamassa sijaitseva Bistro Waahto. Waahto sopii hyvin pienemmillekin porukoille, sillä tiloissa voi järjestää yhtä aikaa useammankin tilaisuuden. Esimerkiksi kaksi tai kolme pienempää yritystä voi hankkia yhteisen esiintyjän.
Waahdossa voi valita haluaako nauttia ruuan lautastarjoiluna vai buffeepöydästä. Menuihin voit tutustua täällä.
Soihtuluistelu Punkaharjulla 4.3.
Punkaharjulla järjestetään perinteinen Soihtuluistelu perjantaina 4.3. (huom muuttunut päivämäärä!) kello 18 – 21 välisenä aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tapahtuman ajaksi osa…
Sulkava – veneilijän unelmakohde
Aurinko paistaa kirkkaasti, vähän tuulee ja Saimaan pinta kimaltelee, kun lähdimme veneilemään pariksi päiväksi. Meillä oli mukava tilaisuus tehdä oikein unelmien veneretki upealla…
Retkiluistelu – ihan parasta Savonlinnassa
Nyt eletään Saimaan talvikauden parasta aikaa. Järvet ovat saaneet jääpeitteen, mutta lunta ei ole nimeksikään. Tuntuu että kaikkien huulilla on vain yksi sana…
Ruokkeen lomakylä – luonnollinen paikka yrityksille ja ryhmille
Moni meistä tuntee Ruokkeen lomakylän upeista hiekkarannoista ja mainiosta kalatarjonnasta. Eikä suotta, nämähän ovat Ruokkeella aivan huippuluokkaa. Rantahiekka lämmittää varpaita kuin etelänlomalla konsanaan…
Ihastuttava Inkeritalo kokouksiin ja juhliin
Kruunupuiston Inkeritalo on kyllä todellinen helmi Savonlinnan seudun kokous- ja juhlapaikkojen joukossa. Ihastuttavasti entisöity Saimaan rannalla sijaitseva hirsitalo vei oman sydämeni saman tien…
Tunnelmallinen veneretki Saimaan saaristoon
Valtava kalasääsken pesä ilmestyy näkyviin heti kun ylitämme kansallipuiston rajan. Emo kaartelee huolehtivasti pesän yläpuolella. Kuikat sukeltelevat vähän kauempana, ne eivät päästä ihmistä…