”Täällä olemme kulttuurikansalaisia luonnossa”
Julkaistu - Pia BehmLoikansaaren lomamökit tunnetaan siitä, että siellä on suuri määrä vakioasiakkaita. Kun kerran pääsee nauttimaan tästä rauhoittavasta maisemasta ja isäntäväen lämpimästä vastaanotosta, ei enää muualle halukaan. Jokakesäiset vieraat Tuovi ja Pauli Liukkonen ovat käynyt Loikansaaressa jo 70-luvulta lähtien. Annetaanpa Tuovin kertoa omasta suhteestaan paikkaan ja Hämäläisen pariskuntaan.
Lämpöinen lomatunnelma alkaa viimeistään järven läpi pehgerretyllä koivukujalla, joka vie Loikansaareen. Avaimet saadaan isäntäväeltä, ja sen jälkeen päästäänkin Ranta-mökille. Aurinko paistaa, ruoho on vihreää, veden pintakorkeus todetaan, ja sitten avataan ovi lomamökkiin, joka on siisti, kodikas, pöydällä tuoreet lunnonkukat, ja kaikki on kohdallaan, niinkuin joka kerta vuodesta toiseen.
”Täällä tunnemme olevamme kulttuurikansalaisia luonnossa”
Sukumme aloitti mökkiperinteen -70-luvun lopussa, joka on jatkunut vuodesta toiseen jo kolmen sukupolven mukavana lomajaksona. Tuomo-veljeni perheineen löysi Loikansaaren ensiksi. Nuorin lomalainen oli kaksiviikkoinen Eeva, vanhimpia olemme me jo eläkeläiset. Veljeni kutsui meidät Ranta-mökille kerran, ja sen jälkeen olemme olleet mökillä vuodesta toiseen. Veljen perhe aikuistui, ja mökin vuokraus loppui heiltä, mutta me jatkoimme perinnettä, ja jatkamme edelleen. Mökistä on tullut sukumme kokoontumispaikka eri kokoonpanoilla, siellä viihdymme, siellä tunnemme olevamme kulttuurikansalaisia luonnossa.
Vuosien varrella olemme tehneet mökillä monenlaista puuhaa. Lapsien leikit vaihtelevat ikävuosien mukaan, aikuiset osallistuvat niihin, mutta myös on omia touhuja. Välillä on ongittu, mustikoita on poimittu, retkeilty metsissä, soudeltu Saimaalla, tehty tutkimusretkiä läheisiin saariin, tutustuttu läheisiin paikkakuntiin ja tapahtumiin Sulkavan souduista Rantasalmen Lippos-päiviin.
Maailma muuttuu, mutta Loikansaareen palataan aina
Kaikki alkoi jo Meeri ja Heikki Hämäläisen aikana. Antti oli pieni poika, joka ulkoilutti Jeri-koiraa Annin kanssa. Vuosien kuluessa isäntäpari muutui Pirjoksi ja Antiksi. Mökkikin koki vuosien saatossa kohennuksia: ulkoa kaatuivat itikoita täynnä olevat kuuset, huussi muuttui vessaksi, kodinkoneet lisääntyivät, tekniikka oli tullut rantamökkiin. Tunnelma pysyi entisenä. Niinpä ei meilläkään ollut mitään syytä vaihtaa lomapaikkaa. Savonlinna oli lähellä, tori myyntikojuineen houkutteli, torikahvit lörtsyineen maistuivat.
Normaali päivä alkoi aamupäivän kauppa-torihankinnoilla, iltapäivällä uimista, lepäilyä ja ruokailu: uusia perunoita, muikkuja, salaattia. Sitten sauna ja pukeutumineen oopperavaatteisiin. Lähtö oopperaan ja uudet sävelet Linnan näyttämöltä!
Muistoja on monia: Tapa kokoontua ruokailuun aurinkoiselle terassille, joka muutoinkin on mieluinen paikka, sisällä luemme kirjoja ja lepäilemme, kuuntelemme käpyjen putoilua peltikattoon. Näin aika kuluu, mieli virkistyy, lomailu antaa voimaa taas seuraavaan kesään asti!
Meiltä on usein kysytty, miksi tulemme vuodesta toiseen samaan Ranta-mökkiin. Miksi emme tulisi, kun aina on vastassa sama lämmin vastaanotto, tutut Antti ja Pirjo, tuttu viihtyisä mökki ja rento itäsuomalainen vieraanvaraisuus! Kaikki olemme matkustelleet suhteellisen paljon, joten on mukavaa välillä kokoontua samaan tuttuun paikkaan.
Joskus mietimme, että mökki lahoaa ennenkuin meidän sukumme lopettaa mökkeilyn Ranta-mökissä. Tähän isäntä Antti on vastannut, että jos niin käy, niin hän rakentaa meille uuden mökin!
Heinäkuussa nähdään!
-Tuovi Liukkonen-
Yhteistyössä: Loikansaaren lomamökit
Kudontaretriitti Saimaan rannalla
Oletko kuullut koskaan kudontaretriitistä? Älä välitä, en minäkään ennen eilistä. Mutta heti kun kuulin mistä on kyse, innostuin asiasta aivan valtavasti. Ajattele vaikka,…
Täysikuu kutsuu talvilomalle Loikansaareen
Ajelen kaikessa rauhassa kohti Loikansaarta. Radio pauhaa normaaliin tapaan taustalla, mutta en kiinnitä siihen sen enempää huomiota. Yhtäkkiä höristelen korviani, sillä Vappu Pimiä…
Viikonloppu mökkeillen ja käsitöistä virkistyen
Me täällä Saimaalla uskomme käsillä tekemisen eheyttävään ja mieltä virkistävään voimaan. Kun kädet tekevät ja ajatus keskittyy pidempikestoiseen työskentelyyn, niin mieli virkistyy kuin…
Loma Saimaalla saa sinut voimaan hyvin
Kiireinen arki kaipaa joskus keskeytystä. Keskeytyksen ei tarvitse olla pitkä, oikeissa olosuhteissa voit kerätä voimaa ja energiaa moneksi kuukaudeksi eteenpäin. Metsästä hyvinvoinnin edistäjänä…
Loikansaari on perheellemme kuin oma lomapaikka
Yhä useampi perhe miettii kannattaako hankkia omaa mökkiä vai olisiko mukavampi viettää rentoa mökkilomaa ilman omistamisen ja paikoista huolehtimisen vaivaa. Loikansaaren lomamökeillä on…
Rennon tyylikästä lomailua Loikansaaressa
Loikansaaren lomamökeillä vietät rennon tyylikästä kesälomaa. Mukavien mökkipuuhailujen ohessa kannattaa vierailla Suomen kesäkaupunki Savonlinnan keskustassa shoppaamassa ja fiilistelemässä kansainvälistä tunnelmaa. Loikansaari onkin mahtava…
Järvisydämen maisemasviitit Saimaan sinisissä sävyissä
Minusta matkustamisessa parasta on se, että eri puolilla maailmaa aistit saavat erilaisia elämyksiä. Joku paikka jää erityisesti mieleen tuoksuistaan, toinen upeasta värimaailmastaan, kolmas…
Partalan Kuninkaankartano Juvalla
Juvalla sijatsevassa Partalan Kuninkaankartanolla on pitkä historia. Juvan Partala on ollut olemassa jo keskiajalla. Kustaa Vaasa perusti 1550 -luvulla kuninkaankartanoita malli- ja hallintotiloiksi,…
Ruokkeen lomakylä – luonnollinen paikka yrityksille ja ryhmille
Moni meistä tuntee Ruokkeen lomakylän upeista hiekkarannoista ja mainiosta kalatarjonnasta. Eikä suotta, nämähän ovat Ruokkeella aivan huippuluokkaa. Rantahiekka lämmittää varpaita kuin etelänlomalla konsanaan…
Fatbike-retki kansallismaisemassa
”Tämän retken suurin riski on siinä, että tulee kova into hankkia itselleen fatbike”. Näillä sanoilla Punkaharju Outdoorin Esa Makkonen toivotteli meidät tervetulleiksi pyöräretkelle…
Norppasafarilla Linnansaaressa
Olin viikonloppuna elämäni kolmannella ja neljännellä norppasafarilla Linnansaaren kansallispuistossa. Kahdella safarilla siksi, että ensimmäisellä sattui niin tuulinen keli, että emme nähneet kuin muutaman…
Ihana syksy Saimaalla
Minä rakastan Suomen neljää vuodenaikaa. On todellinen rikkaus, että voi nauttia neljästä aivan erilaisesta lämpötilasta, värimaailmasta ja tunnelmasta. Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät…