Muutosten syksy

Posted on 15.10.2017 - sini

Koin jonkin sortin ahdistusta siitä, etten ollut ehtinyt kirjoittaa tätä blogia aikoihin. Väliin taisi jäädä kokonaiset kaksi kuukautta. Samaan sarjaan menee pohdintani siitä, mitä ihmettä ja mielenkiintoista kirjoittaisin meidän perheen elämästä näin kesän jälkeen, sillä emmehän ole ehtineet tehdä syksyllä mitään erikoista: arki on pyörinyt työpaikan, ruokakaupan ja kodin välillä. On vaikea keksiä jutunjuurta kauppareissuista, ruokapöytäkeskusteluista tai joutilaista kissanpäivistä sunnuntaisin. Mitä tarkemmin asiaa pohdin, ymmärrän täysin, miksi emme ole tehneet mitään huippuhienoa tai superjännää. Toisaalta, kaikki huippuhieno ja superjännä on ollut koko ajan tässä.

Alkusyksymme lähti nimittäin käyntiin kahdella isolla muutoksella:  1 -vuotias kuopuksemme aloitti päiväkodissa ja minä aloitin uudessa työpaikassa. Haaveilin kyllä uusista harrastuksista ja koko perheen reissusta, mutta hyvin pian minulle valkeni, että nämä muutokset eivät jätä tilaa muille uusille aloituksille. Kuopus on sopeutunut pieneen, kotoisaan päiväkotiimme todella hyvin. Olen onnellinen, että vain parin kilometrin päässä kotoa on paikka, johon voin jättää lapset työpäivän ajaksi hyvillä mielin. Olen myös kiitollinen, että löysin mielenkiintoista työtä ilman tarvetta muuttaa mihinkään täältä läheltä luontoa ja toisaalta riittävän kokoisen kaupungin palveluita. Voin asua leppoisasti ja edullisesti maalla, mutta tehdä mielenkiintoisia töitä ympäri Suomen.

Tänäkin syksynä olemme tietenkin liikkuneet luonnossa, sillä siitä emme muutoksenkaan keskellä näissä maisemissa Punkaharjulla tingi! Syyskuun puolivälissä taisin tehdä tämän vuoden ensimmäisen maastopyörälenkin, mikä kertonee kuluneen vuoden hektisyydestä. Ja kun sinne lenkille vihdoin pääsin, purkautui koko vuoden paineet ja tunnemyllerrys itkuna pitkin poskia. Välillä itkin ja tuijottelin maisemia, välillä poljin. Loppumatkasta, upean Punkaharjun harjualueen ja puulajipuiston jälkeen, olin keventänyt painolastin hartioiltani. Todellista luontoterapiaa, ja melko edullista. 🙂 Sen jälkeen olenkin pyrkinyt käymään pyörälenkillä kerran viikossa, eikä enää ole tarvinnut itkeä.

Onneksi osasin tänä muutosten syksynä höllätä myös projekteissa. Emme aloittaneet etupihan terassin laatoitusta vaikka piti, eikä kotona tehty muutakaan remonttia. Ainoastaan työhuoneen järjestelin itselleni, sillä teen toisinaan myös etäpäiviä. Ehdinpä uuteen työhöni tutustuessa piipahtaa työreissulla myös Pyhä-Luosto -alueella Lapissa, jossa söin muuten elämäni parasta poronkäristystä ja taivaallisen jälkiruuan. Tuli taas todistetuksi, että hyvä ruoka, parempi mieli. Se ei ollut minulle pelkästään työmatka, vaan pieni irtiotto arjen pyörteistä ja makaroonilaatikosta, lihapullista ja uunilohesta.

Toki loppukesään ja alkusyksyyn on mahtunut muitakin kohokohtia: olin todistamassa upean Saimaalla tehty -kirjan julkaisemista Tervahöyry Mikolla, nautin sen jälkeen elämäni parhaasta alkupalasta Panimoravintola Huvilalla, ja kuopukseni otti ensiaskeleensa muutama viikko sitten. Nyt meillä juostaan jo hurjaa vauhtia! Myös isosisko on kasvanut silmissä, ja tuntuu haaveilevan olevansa jo aikuinen: Hänestä tulee kuulemma isona päiväkodinjohtaja. Kun kysyin miksi, hän tokaisi: -Koska en halua olla lääkäri. Lapset saavat toki luoda omat haaveensa ihan itse, mutta ehkä olen ihan pikkuisen salaa tyytyväinen, että tytöllä on rima korkealla. Myöhemmin hän jatkoi, ettei hänestä voi sitten koskaan tulla äiti, koska hän ei jaksa huolehtia sekä vaativasta työstä että perheestä. Tyttö tulee vielä huomaamaan, mihin kaikkeen me oinasnaiset pystymmekään! 😀

Nyt viimein syksyn loppusuoralla, minusta alkaa tuntua, että olen jo sen verran kärryillä uudesta, muuttuneesta arjestamme, että pystyn jo ajattelemaan muutakin kuin tekemättömiä töitä tai perhearjen pyöritystä. Olen eksynyt haaveilemaan mm. ulkomaanmatkasta, sillä kesä nyt oli mitä oli. Huomaan myös raivaavani kalenterista tilaa taas myös ystäville ja parisuhteelle. Kukapa jaksaisi tehdä töitä, jos vapaa-aika ei olisi mielekästä. Kun sadekelit eivät tunnu loppuvan, ajattelimme koluta lähiaikoina muutamat kylpylät: äiti-tytär -aikaa tulemme viettämään perheemme suosikissa Tanhuvaara Sport Spassa, ja Samin kanssa suuntaamme vihdoin sinne Järvikylpylään! Ihan kaksin.

Huomasin tässä postauksessa tarjoavani teille ohimennen pieniä maistiaisia arjen luksuksesta. Ne ovatkin muuten äärettömän tärkeitä, sillä niitä me vanhemmat tarvitsemme pysyäksemme yhdessä ja järjissämme lasten erilaisten vaiheiden ja niitä seuraavien uusien vaiheiden äärellä. Sillä siitä se kai lähtee, onnellisen perhe-elämän resepti: onnellisista vanhemmista. Kun muistaa välillä hemmotella itseään ja toisiaan, huomaa nauttivansa enemmän myös ihan tavallisista asioista lasten kanssa. Lennolla kehotetaan muuten laittamaan hätätilanteessa happinaamari ensi itselle, sitten vasta lapselle. Tätä voinee soveltaa muihinkin tilanteisiin elämässä.

Kaunista syksyä toivottelee,

Sini