Metsä elää Lustossa

Julkaistu -

Yksi Savonlinnan ympärivuotisista suosikkikohteistani on Metsämuseo Lusto. Luston näyttelyt ja kokoelmat kertovat monipuolisesti metsästä ja metsän merkityksestä suomalaisten elämässä. Näkemistä ja kokemista on niin paljon, että kannattaa varata vierailuun ihan reilusti aikaa.

Lustossa on paljon nähtävää.
Metsämuseo Lusto

Luston perusnäyttelyjä ovat mm. Koneaika, Hiljaisuuden huone ja minusta erityisen kiinnostava puun uittoon liittyvä Vanha Savotta näyttely. Tämän vuoden vaihtuvia näyttelyjä ovat Maat, metsät, tehtaat -näyttely, jossa kuvataan sotien jälkeistä aikaa. Aikaa. jolloin Suomi toipui sodasta, alkoi vaurastua ja uudistua. Näyttely on pieni, mutta se kuvaa todella kiinnostavasti elämää 50-luvulla.

Pienoismalli uitosta.
Metsämuseo Lusto
Antti Ylösen puuveistoksia.
Metsämuseo Lusto

Toinen tämän vuoden vaihtuva näyttely on Puulla on syynsä -näyttely, johon kävin tutustumassa eilen. Näyttelyssä on esillä Kari Södön ja Antti Ylösen puuveistoksia. Erityisesti ihastuin Ylösen tyyliin ja taitoon. Veistokset ovat kuin suomalaisen metsän ikoneja. Södön tyyli on aivan erilainen, hän tykkää leikitellä väreillä ja muodoilla.

Kari Södön teoiksissa leikitellään muodoilla ja väreillä.
Metsämuseo Lusto

Kannattaa käydä tutustumassa näyttelyyn ja piipahtaa samalla Punkaharjun vanhalla asemalla ihastelemassa muusikko, valokuvaaja ja musiikkitoimittaja Risto ”Papa Montero” Vuorimiehen elämänmakuisia valokuvia Punkaharjun Vaaran kylältä, jossa hän vietti nuorena miehenä yhden kesän ja dokumentoi elämää maaseudulla.

Vuorimiehen on onnistunut vangitsemaan kuviinsa elämänmakuisia hetkiä.
Vuorimiehen on onnistunut vangitsemaan kuviinsa elämänmakuisia hetkiä.

Vuorimies tunnetaan erityisesti Hurriganesin hovikuvaajana. Näyttely on avoinna 9.8. saakka päivittäin kello 11- 17. saakka ja sinne on vapaa pääsy.

Yhteistyössä: Metsämuseo Lusto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Porkkanasämpylät

Teen tällä samalla ohjeella välillä leipää ja välillä sämpylöitä. Kumpikin toimii yhtä hyvin. Leipä on uunissa puolisen tuntia, sämpylät hieman vähemmän aikaa. 1…

Näytä lisää
Punkaharju

Taidekartano Johanna Oras valmistautuu kesään

Kävin viime viikolla jututtamassa Johanna Orasta ja kyselemässä millä mielin tämä ihanan eloisa taiteilija valmistautuu tulevaan juhlakesään. Johanna viettää nimittäin tänä kesänä 25-vuotista…

Näytä lisää
Savonlinna

Äänimaljahierontaa Ruususessa

Tänään pääsin kokeilemaan jotain itselleni ihan uutta juttua, nimittäin äänimaljahierontaa kauneuskeskus Ruususessa. Koska en ollut kuullut hoidosta koskaan aikaisemmin, ei minulla ollut sen…

Näytä lisää
Savonlinna

Savonlinnan ihana ja eloisa elokuu

Savonlinnan elokuu on tehty monipuolisista tapahtumista, tummista lämpimistä illoista terassiravintoloissa ja upeista luontoelämyksistä. Tässä elokuun parhaat lomavinkit. Paljon tapahtumia Elokuu on vakiintunut Savonlinnan…

Näytä lisää
Savonlinna

Savonlinnassa tehtyjä tuotteita

Olen työstämässä uutta kirjaprojektia, jonka tavoitteena on nostaa esiin Savonlinnassa tehtyjä tuotteita, savonlinnalaista osaamista ja intohimoisia ihmisiä tämän osaamisen takana. Vaikka projekti on…

Näytä lisää
Punkaharju

Hotelli Punkaharju – elämyksiä kaikille aisteille

Minulla oli eilen ilo päästä kurkistamaan miltä hotelli Punkaharjussa näyttää muutama päivä ennen ovien avaamista asiakkaille. Hotellin omistaja ja emäntä Saimi Hoyer järjesti…

Näytä lisää