Juustoinen tatti-julienne
Julkaistu - Pia BehmJulienne on yksi venäläisen keittiön suurimmista herkuista. Sen voi valmistaa myös herkkusienistä, mutta kun oman metsän sieniä on saatavilla, niin silloin julienne kannattaa ehdottomasti valmistaa niistä.
Tatteja
Sinihomejuustoa
Piparjuuritahnaa
Kermaa
Valkoviiniä
Sipulia
Maizenaa
Ruohosipulia
Voita
Sitruunamelissaa
Kuorrutukseen Manzego-juustoa
Paista tattiviipaleet ja pilkottu sipuli paistinpannussa. Lisää joukkoon sinihomejuusto. Anna juuston sulaa kunnolla ja lisää kerma, valkoviini, piparjuuritahna, yrtit ja mausteet. Suurusta maizenalla.
Hauduta miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Laita seos pieniin uunivuokiin ja kuorruta Manzegolla. Paista uunissa 225 asteessa sen aikaa että juusto saa väriä pintaan.
Sadas postaus
Tämä on Parasta Savonlinnassa -blogin sadas postaus. Blogi on nähnyt päivänvalon melko tarkkaan kolme kuukautta sitten eli tarinaa on syntynyt aika hyvällä tahdilla….
Vappua vesiltä
Hauskaa Vappua Kaikille!! Tämänkin juhlan voi viettää niin monella tapaa. Perjantai-ilta meni sosiaalisissa riennoissa. Ääneni sain mahtavan käheäksi laululla ja muutamalla savukkeella. Juhlajuomaakin…
Pintxot a´la Saimaa
Vierailtiin vähän aikaa sitten Baskimaalla, San Sebastianissa, joka tunnetaan Euroopan kulinaristikeskuksena. Eikä suotta, sillä Baskimaalta löytyy mahtavia makuja ja todellista intohimoa hyvää ruokaa…
Juvan Vehmaa – menestystä ja vetovoimaa
Juvan Vehmaa on varmasti monelle viitostiellä liikkujalle hyvin tuttu pysähdys- ja taukopaikka. Juvan Vehmaan alue sijaitsee Viitostien ja valtatie 14 risteysalueella, ja suurten…
Veistelyä ja vesille
Kävin reilu viikko sitten kaatamassa metsästä mahdollisimman suoran haavan. Ajatuksenani oli veistää itselleni rantautumiseen keppi, sillä ei tuo nykyinen mela tule kestämään kalliorannoilla rymyämistä….
Lähilomalla Järvisydämessä
Nautiskeltiin eilen Hotel & Spa Resort Järvisydämen Piikatyttö-ravintolassa maukasta riistaa ja pohdittiin samalla paikan ainutlaatuista tunnelmaa. Toimivaa kokonaisuutta, joka on rakennettu upeista luonnonmateriaaleista;…