Hyvää ja kaunista Wanhalla Kasinolla
Julkaistu - Pia BehmMinulla oli ilo päästä viime viikolla tutustumaan Wanhan Kasinon keittiöön ja kesän uuteen upeaan a´la carte -listaan. Olin nimittäin luvannut kuvata kaikki listan annokset, ja siinä samalla sain myös maistella kesän makuja ja kuulla keittiömestari Petri ”Pete” Lappalaisen ajatuksia listan rakentamisesta.
Tunnen kyllä Peten taidot jo pitkältä ajalta, joten annosten herkullisuus ei tullut minkäänlaisena yllätyksenä. Mutta joka kerta uuden listan yhteydessä ihmettelen, kuinka onkaan taas onnistuttu taikomaan hienoja ja yllättäviäkin makuja ja makuyhdistelmiä. Erityisesti maukkaat kastikkeet ilahduttavat. Sovittiinkin Peten kanssa, että syksyllä järjestetään kastikekurssi, jossa osallistujat perehdytetään hyvien kastikkeiden saloihin.
Saimaa lautasella
Kasinon kesälistalla on ollut jo useamman vuoden annos nimeltään Saimaa lautasella. Tämä on oma ja kuulema yksi muidenkin suosikkiannoksista. Onhan ihan mahtavaa, että kun elellään Saimaan rannalla, niin Saimaan antimet laitetaan myös lautaselle. Annos saa joka kesä uusia muotoja, tällä kertaa lautasella on mm. marinoitua muikkua, kuharemouladea sekä aromaattista kurkkua. Pete kertoo, että kurkku on saanut ideansa siitä, että meistä useampi on syönyt pienenä aromisuolalla maustettuja kurkkuja. Muistan itsekin hyvin nuo kurkut omat lapsuudestani.
Alkupaloista myös riimisuolattu naudanfile iski omaan makuhermooni. Nauta on Pesolan pihvilihan taattua laatulihaa, ja sen seurana tarjoillaan kuusimajoneesia ja ihanan makeaa sipulijäätelöä. Yhdistelmä on vaan todella herkullinen. En ole koskaan aikaisemmin muuten sipulijäätelöä maistanutkaan. Kannattaa muutenkin kiinnittää huomiota noihin jäätelölisukkeisiin, sekä makeisiin että suolaisiin. Ne kaikki valmistuvat Kasinon keittiössä.
Mainittakoon alkupaloista vielä kasvissyöjille sopiva kasvimaa-annos. Siinä on kauden kasviksia keittiön tapaan valmistettuna – pikkelöitynä, hiillostettuna, rapeana ja pyreenä.
Pääruuat
Pääruuista on mainittava ihastuttava kesäkeittoliemessä haudutettu päivän kala. Tällä kertaa päivän kalana on kuha. Annos on kaunis kuin mikä, ja kesäkeittoliemi sopii vaalealle kalalle mainiosti. Tämä annos sopii hyvin vähän kevyempään herkutteluun.
Koivikkonotkon villisika on tehnyt paluun Kasinon listalle. Ylikypsän villisian kaverina tarjoillaan taivaallisen hyvää savuista palsternakkapyreetä ja karamellisoituja sipuleita. Ja tokihan listalta löytyy myös perinteinen pippuripihvi, tällä kertaa ulkofileestä.
Mansikkaa ja mustikkaa
Viime kesän listalta tuttu mansikkapelto-annos on saanut seurakseen mustikkametsän. Mansikkapellosta löytyy marinoitua mansikkaa, mansikkapyreetä, mansikkamarenkia ja pihasauniojäätelöä ja mustikkametsästä mustikkakakkua, timjamilla maustettua mustikkasorbettia ja mehustettuja mustikoita. Ja jäätelö ja sorbee on tietenkin tehty itse.
Oma suosikkini jälkiruuista on pientareella-annos, jossa on vadelmajäädykettä, suklaakakkua ja seljankukka-omenamoussea. Suklaakakkua maistaessa suusta pääsi kyllä ihan huomaamatta huokaisu. Pehmeä, täyteläisen suklainen kakku suorastaan sulaa suuhun. Hyvin voisi kuvitella syövänsä vähintään kaksi annosta.
Ihan mahtava kesälista taas. Käykäähän herkuttelemassa. Ooppera-aikana Wanhalla on tarjolla myös Wanhan Kasinon pitopöytä joka päivä kello 12.00 – 17.30. Lisätietoja löydät täältä.
Linnakrouvi – herkkuhetkiä linnan kupeessa
Kesäravintola Linnakrouvi jatkaa myös tänä kesänä hyväksi havaitulla linjalla. Ruokalistan perusta ei ole muuttunut suuresti viime kesästä, mutta perinteisten raaka-aineiden kuten järvikalan, paikallisten…
OperaGrill & Bar – hienot näkymät ja loistavaa lihaa hiiligrillistä
Olen odototellut jo pari viikkoa, että kelit lämpenisi ja pääsisin testaamaan OperaGrill & Barin hiiligrillissä valmistettua lihaa. Tänään päätin, että odottelu saa riittää,…
Valossa viihtyy kaikki
Parasta Savonlinnan kesässä on lukuisa joukko mukavia kesäterasseja. Viihdyn itse parhaiten Olavinlinnan liepeillä, sillä siellä on ihastuttavan hidas tunnelma, mukava järvimaisema ja mikä…
Loimulohi-illat Ruokkeella
”Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee. Ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee”. Istumme grillikodassa Puruveden rannalla, Ruokkeen lomakylän upealla hiekkarannalla. Sade piiskaa…
Makujen sinfoniaa ja oopperan sulosointuja heinäkuussa
Tänä kesänä ei tarvitse mennä oopperaan saakka nauttiakseen upeista ja korkeatasoisista oopperaesityksistä. Olavinlinnan kupeessa sijaitseva Linnakrouvi tarjoilee nimittäin asiakkailleen mahtavan kattauksen laadukasta oopperamusiikkia…
Hotelli Punkaharju – elämyksiä kaikille aisteille
Minulla oli eilen ilo päästä kurkistamaan miltä hotelli Punkaharjussa näyttää muutama päivä ennen ovien avaamista asiakkaille. Hotellin omistaja ja emäntä Saimi Hoyer järjesti…