Ravintola Possen yrittäjät: paikallisia palveluja käyttämällä Savonlinna nousuun!
Julkaistu - Päivi AuvinenSavonlinnassa vierailevat kotimaiset ja ulkomaiset matkailijat ihastelevat tavan takaa kaunista Saimaan ympäröimää kaupunkiamme. Moni lomaansa täällä vuodesta toiseen viettävä myös miettii miten voisi asua ja elää Savonlinnassa ja tehdä työtään täältä käsin. Savonlinnassa kun on vetovoimaa ja täällä haluttaisiin viipyä pidempään.
Syksyn uutisointi täällä Savonlinnassa on ollut hyvin negatiivista ja kaikkea surkuttelevaa. Positiivisia mahdollisuuksia hyvään elämään Savonlinnassa, joita joka tapauksessa on paljon, ei ole haluttu nostaa esille. Niinpä päätimme haastatella muutamaa savonlinnalaista yrittäjää siitä, kuinka he näkevät kotikaupunkinsa tulevaisuuden ja miltä yrittäjyys ja elämä Savonlinnassa tuntuu. Haastatteluvuorossa tänään ovat Ravintola Possen yrittäjät Heidi ja Niina.
Keitä olette ja mistä tulette?
Olemme Solteronas Oy:n yrittäjät Heidi Turtiainen Kerimäeltä ja Niina Toivanen Savonlinnasta. Pyöritämme tällä hetkellä Savonlinnan keskustassa sijaitsevaa Ravintola Possea. Yritystoimintamme alkoi 2016 keväällä, ravintolan entisen omistajan siirtyessä eläkkeelle
Mitä yrityksenne tekee, milloin perustettu, mitä suunnitelmia tulevaisuudessa?
Ravintola Posse on lounas- ja tilausravintola. Solterona on espanjaa ja tarkoittaa mm. vanhaa piikaa tai vanhaa palvelijaa ja monikossa osakeyhtiön nimi sopii siis meille kahdelle yrittäjäkumppanille erinomaisesti.
– Joskus jopa vitsailimme, että yhteisen ravintolamme nimi olisi Kaksi Vanhaa Piikaa.
Alusta alkaen tavoitteenamme oli, että saisimme itsemme lisäksi työllistettyä myös mielellään muitakin henkilöitä. Tällä hetkellä meillä työskenteleekin myös yksi vakituinen kokopäiväinen työntekijä. Meillä on lounaspöytä katettua joka arkipäivä klo 10 – 14. Maistuvaan lounaaseen sisältyy runsas salaattipöytä, päivän keitto, pääruoka monipuolisin lisukkein, ruokajuomat, leivät, sekä jälkiruoka ja kahvi tai tee. Tai lounaaksi voi ottaa pelkän salaattibuffetin tai keittolounaan. Asiakkailla on myös mahdollisuus nauttia lounaalla lasillinen viiniä niin halutessaan.
Toimimme iltaisin ja viikonloppuisin tilausravintolana toimittaen tarjoilut asiakkaan tiloihin, tai tilaisuuden voi järjestää meidän tiloissamme. Ravintolamme 62 asiakaspaikkaa on mm. kokousten tai esimerkiksi yritys- tai perhejuhlien käytettävissä. Teemme koko ajan myös omaa tuotekehitystyötä. Tavoitteenamme onkin saada tulevaisuudessa myyntiin omia tuotteitamme kuten erilasia hilloja, sinappia ym. Näistä kerromme sitten tuonnempana lisää.
Minkälaista on pyörittää yritystoimintaa Savonlinnassa?
Yrityksen pyörittäminen Savonlinnassa on sopivissa määrin haasteellista. Kilpailua on kohtalaisesti ja se saa meidät tekemään parhaamme ja kehittämään lounaamme tarjontaa. Asiakkaat ovat erittäin mukavia ja se auttaa meitä myös jaksamaan. Meillä on paljon vakiasiakkaita ja olemme siitä hyvin kiitollisia. Asiakkaamme myös kannustavat meitä ja antavat palautetta. Työ on meille hyvin mieluisaa ja nautimme siitä joka päivä.
Miten laittaisitte omalta osaltanne Savonlinnan nousuun?
Toivoisimme, että kaikki savonlinnalaiset käyttäisivät paikallisia palveluita niin henkilökohtaisesti kuin yritystoiminnassakin. Näin turvaamme yhdessä palveluiden saatavuuden myös jatkossa. Noudatamme tätä periaatetta joka päivä myös omassa toiminnassamme. Ostamme ravintolaamme paikallisia tuotteita aina kun se on mahdollista. Käytämme esimerkiksi paikallista Vaaran perunaa ja Savonlinnan leipureiden tuotteita.
Jokainen voi puhua oman kaupunkimme puolesta samalla, kun mainostaa omaa yritystään somessa. Antamalla itse positiivisen kuvan Savonlinnasta hyvällä ja avuliaalla käytöksellä rakennamme yhdessä positiivista ilmapiiriä.
Terveiset ja kehitystoiveet Savonlinnan kaupungille?
Tuttavissamme on paljon sellaisia henkilöitä, jotka toivoisivat, että paluumuuttaminen Savonlinnaan olisi helpompaa ja houkuttelevampaa. Voisiko paluumuuttajille, tai ylipäätään Savonlinnaan muuttamista harkitseville, tehdä jonkun houkuttimen? Voisiko heille olla esimerkiksi jokin verohelpotus, vuokravapaa kuukausi tai joitain palveluita puoleen hintaan? Tai ehkä me yrittäjät voisimme yhdessä tehdä jonkun tervetuliaispaketin uusille asukkaille!
– Kerimäki, Savonranta ja Punkaharju tulisi nähdä vahvuutena ja pitää taajamat elinvoimaisina. Julkinen liikenne taajamista Savonlinnaan pitää saada sellaiseksi, että sitä olisi mahdollista käyttää työmatkoihin.
Mikä on mielestänne parasta Savonlinnassa?
Luonto on lähellä ja se on aivan ihanaa. Vaikka asuisit keskellä kaupunkia, voit lähteä soutelemaan, suppailemaan, tai metsälenkille Sulosaareen tuosta vain. Harrastusmahdollisuudet on myös monessa asiassa erinomaiset. Parasta on myös Olavinlinna, sen ympäristö ja vanha kaupunki sekä tietysti Oopperajuhlat, jotka tuovat kaupunkiimme kansainvälistä sykettä joka kesä.
Mitkä ovat suosikkipaikkojanne Savonlinnassa?
Niitä on paljon! Mutta kallioiset rannat esimerkiksi Kasinon saarilla ja Olavinlinnan takana Kyrönniemellä ovat upeita paikkoja.
Metsä tekee hyvää
Minä rakastan metsää. Rakastan syksyistä metsää, sen vahvoja värejä ja maistuvia antimia. Rakastan keväisen metsän hennon vihreitä sävyjä ja lintujen huumaavaa sirkutusta. Rakastan…
Juhannus Savonlinnassa
Juhannuksena suomalaiset siirtyvät perinteisesti rannoille, saunovat ja grillaavat, ihastelevat kokkoa ja pistävät jalalla koreasti. Ja mikäpä voisikaan olla tätä tarkoitusta varten parempi paikka…
Rentouttava melontaretki ;)
Eilinen päivä meni Savonlinnan jäähallissa rakennusmessuilla. Päivä oli oikein mukava ja parasta oli tavata vanhoja tuttuja sekä uusia ihmisiä. Teki hyvää, mutta kyllähän siinä…
Carlsonilta kaikkea ihanaa puutarhaan ja grillaamiseen
Kesällä tekee mieli laajentaa kotia ulos sisustamalla puutarhaa ja parveketta. Carlsonilta löytyy kaikkea ihanaa puutarhaan ja grillaamiseen. Valitsemalla erilaisia kalusteita, kasveja ja koriste-esineitä…
Risteilyllä kaupungin ympäri
Mikä voisikaan olla Savonlinnassa varmempi kesän merkki kuin risteilykauden avaus. Risteilylle on päässyt kesäkuun alusta lähtien joka päivä, viisi kertaa päivässä. Me kävimme…
Ehkä maailman mukavimmat kengät
Pistäpä kerran Otzit jalkaan, ja sen jälkeen et halua enää muuta laittaakaan. Ostin elämäni ensimmäiset Otzit viime kesänä Aalto Storesta, ja heti seuraavana…